Nimesi: Billy Boy
Tunnustuksesi: Pikkuveljeni on niin pieni, ettei sitä voi mitenkään kutsua Jormaksi, saati sillä syntiä tehdä. Mitä teen?
---------------------------------------------------------------------
PenisKATEUS on kohdallasi todellakin niin PIENI synti, etten tohdi Sinua siitä edes nuhdella.
Risti pikkuveljesi rohkeasti Kenraali Napoleoniksi tai Vänrikki Nappulaksi, kyse on kuitenkin enemmän asenteesta, kuin fysiikasta. Monet aliarvioivat vehkeensä koon, koska katselevat sitä ylhäältä päin, toisten veijareita nähdään (normaalisti) sivusuunnasta. Siistimällä karvoitusta tai ajelemalla pöheikön kokonaan pois, voit saada Pilin näyttämään enemmän Jormalta.
Toisaalta, jos tutkimuksiin on uskominen, niin MILFien katsastus voisi olla kohdallasi kokeilemisen arvoista. Nimittäin Iltalehden Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan lähinnä nuoremmille naisille koolla on väliä. Perinteisempi "koolla ei ole väliä vaan sillä, miten sitä käytetään" on selvästi vanhempien naisten ajattelutapa.
Että siitä vain mieli avoinna kohti Pakkahuoneen Päivähyppyjä, tiedä mitä muuta eteesi vielä aukeneekaan…
Mehiläinen on pienimpiä siivekkäistä, mutta sen tuote on makeuksista ensimmäinen.
Sirakin kirja 11:3
Tunnusta syntisi
Tunnusta yksityiskohtaisesti luetellen kaikki syntisi erikseen. Pyhä Johannes Krysostomos sanoo: "Ei pidä vain sanoa: olen tehnyt syntiä, tai olen syntinen, vaan sinun on selitettävä tekemäsi synnin laatu". "Synnin paljastaminen" sano Basileios Suuri, "koskee sama laki kuin lausuntoa fyysisestä sairaudesta". Näin synti tulee tunnustaa samalla tavoin kuin, sairaana kuvailet sairautesi oireet lääkärille, jolta toivot parannusta.
Tunnustuksesi julkaistaan syntiesi sakeudesta ja Internet Isä Incogniton harkinnasta riippuen lähipäivinä. Voit myös kommentoida muiden tunnustuksia odotellessasi.
Ole siis kärsivällinen ja vahva uskossasi!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti